PARSONRUSSELINTERRIERIT

Sasu on Häyhän isä. Sasu oli rohkea, sitkeä ja erittäin periksi antamaton työskentelijä sekä todella monipuolinen riistalla. Sasulla on kontollaan lukuisia petoja, sorkkaelämiä sekä lintuja. Sasu otti viimeisen mittelönsä mäyrän kanssa 12 vuotiaana työskennellen edelleen todella painokkaasti sekä viisaasti. 

Sasun kohdalla päädyttiin eutanasiaan sen ollessa 13v8kk sen saadessa todella pahan, tehohoitoa vaativan kennelyskän.  

Parsonrusseleihin olen itse tutustunut ensimmäisen kerran 2oo9. Silloin parsoneita oli vielä kovinkin vähäisesti. Vaikka otantani rodusta jäi tuolloin hyvin vähäiseksi muistan niitä erityispiirteitä, mitä tuttavani koirat ilmentivät ja muut kertoivat. Mieheni taas on touhunnut parsoneiden kanssa yli 10 vuotta. 

Parsonissa puhuttelee sen koko, luonne ja monipuolisuus. Parsonia ei kokonsa puolesta maasto hidasta. Se lihaksikkaan ja vahvan olemuksensa vuoksi ei myöskään ole hentoinen koira, eikä jää tästä syystä herkästi ns. jalkoihin. Näin palveluskoira ihmisenä ja malinoisien kanssa eläneenä, olen ollut jopa jokseenkin yllättynyt näiden kotona asuvien pienten koirien suurista luonteista. Kuitenkin niiden ollessa samaanaikaan tasapainoisia laumassa ja erittäin miellyttäviä koiria kotona. Toki tiedostan ettei näin aina ja jokaisen kohdalla ole. 

Terrieri on parhaimmillaan toimintakykyinen, erittäin itsevarma, itseriittoinen ja perääntymätön pienisuuri koira. Vähäeleisinä, nopealiikkeisinä ja myös kiihkeinä koirina se asettaa monelle toiselle koirayksilölle jopa kommunikaation haasteita. Terrierissä puhuttelee ennenkaikkea sen itseriittoisuus ja itsevarmuus. Ihanteellisena pidän terrieriä kohtuullisen kovana ja jopa kovana koirana, joka toki vähentää sen ohjattavuutta, mutta tuo sen mitä itsenäisesti työskentelevältä metsästyskoiralta vaaditaan. Ihanteellisena myös pidän toimintakykyä, tasapainoisuutta, vahvoja viettialueita sekä avoimuutta. 

Pahimmillaan terrieri on liian pehmeä, jopa epävarma, impulssikontrolliton ja hermostunut. Tämän tyyppinen kiihkeä koira pahimmillaan kärsii ympäristönsä ärsykkeistä ja saattaa olla ylikuormittuessaan tai turhautuessaan aggressiivinen ympärillä oleviaan kohtaan. 

Parsonien sanotaan olevan hyvin terveitä ja pitkä ikäisiä. Mitä ikään tulee sitä ne ovatkin, rotu ei kuulu PEVISA:n. Parsoneilla kuitenkin tunnistetaan samoja perinnöllisiä vikoja ja sairauksia kuin muissakin roduissa.